top of page

Taloustiimimme vahvistui uudella osaajalla

  • Writer: Antti Hartikainen
    Antti Hartikainen
  • 3.3.2022
  • 1 min käytetty lukemiseen

Päivitetty: 4.3.2022



Tammikuussa taloustiimissämme aloitti Juhani Finskas. Hän on kotoisin kasvinviljelytilalta Vuolenkoskelta, Päijät-Hämeestä. Tilan päätuotantosuunnan, kasvinviljelyn, lisäksi tilalla harjoitetaan aktiivisesti metsätaloutta. Taustansa myötä talousasiat ja ruuantuotanto ovat aina olleet Juhanin mielenkiinnon kohteita, joten Viikkiin agronomiopintoihin hakeminen tuntui lukion jälkeen luontevalta vaihtoehdolta. Opinnot Viikissä alkoivat vuonna 2019 ja ovat edenneet vauhdikkaasti. Taskuun on saatu juuri maatalous-metsätieteiden kandidaatin paperit ja opinnot jatkuvat kohti maisterin tutkintoa. Pääaineena Juhanilla on maatalousekonomia, jonka lisäksi hänen opintokokonaisuudessaan on laajasti metsäekonomiaa, ympäristöekonomiaa, elintarviketaloutta sekä monipuolisesti maataloustieteiden opintoja. Kandidaatin tutkielmansa Juhani teki maatalousyrityksen osakeyhtiöittämisestä. Lisäksi vauhdikkaasti edenneiden opintojensa ohella Juhani on ehtinyt työskennellä usealla eri maatilalla sekä elintarviketeollisuudessa.


Lämpimästi tervetuloa joukkueeseemme!







Envitecpolis_Ikoni.png

Tuotamme laskettua tietoa ja asiantuntijapalveluita ruokaketjun vastuullisuusjohtamisen strategisen suunnittelun ja päätöksenteon tueksi digitaalisuutta hyödyntäen. Kaiken perusta ovat asiakkaan omat tarpeet, toiminta ja tunnusluvut.

Envitecpolis_logo.png

MEIDÄT LÖYDÄT

Espoo

Helsinki

Hämeenlinna

Jyväskylä

Kajaani

Kouvola

Kuopio

Lappeenranta

Lapua   

Orimattila

Rantasalmi

Rauma

Savonlinna

Seinäjoki

Sonkajärvi

Sotkamo

Suomussalmi

Utajärvi

Varkaus

Äänekoski               

ALL RIGHTS RESERVED © ENVITECPOLIS OY

bottom of page