EU:n metsäkatoasetus – mitä yritysten tulee tietää?
- Piia Kattelus-Kilpeläinen

- 7 päivää sitten
- 3 min käytetty lukemiseen

EU:n metsäkatoasetus (EUDR) perustuu Euroopan unionin asetukseen, jolle on asetettu kunnianhimoinen tarkoitus: edistää maailmanlaajuisen metsäkadon vähentämistä, pienentää EU:n osuutta kasvihuonekaasupäästöistä sekä torjua luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä.
-Asetuksen toimeenpano on merkittävä askel kohti vastuullisempaa tuotantoa ja kulutusta. Se tuo EU:n alueelle konkreettisia keinoja torjua globaalia metsäkatoa, kertoo asiantuntija Mikko Jauhiainen Envitecpolikselta.
Tavoitteena on torjua maailmanlaajuista metsäkatoa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että asetuksessa mainittuja tuotteita ei saa tuottaa tavalla, joka aiheuttaa metsäkatoa tai metsien tilan heikkenemistä. Asetuksessa on asetettu vertailuvuodeksi vuoden 2020 loppu – jonka jälkeen metsäkatoa aiheuttavat maankäytönmuutokset ovat tarkastelun alla.
Asetus on tarkoitus viedä kansalliseen lainsäädäntöön metsäkatoasetusta täydentävällä lailla. Tällä hetkellä laki on hallituksen esityksen tasolla, ja sen valmistelu on pitkällä, mutta se ei ole vielä voimassa. Tämänhetkiset tiedot perustuvat siis sekä asetustekstiin että hallituksen esityksen luonnokseen.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että toimijoilla on vastuu ja velvollisuus varmistaa tuotantoketjujensa asianmukaisuus. Asetuksessa käytetty termi on "asianmukainen huolellisuus" (due diligence). Toimijan on tiedettävä, miten heidän tuotteensa on tuotettu ja aiheuttavatko ne metsäkatoa.
-Asianmukainen huolellisuuden noudattaminen ja todistaminen ei tarkoita välttämättä monimutkaista byrokratiaa, vaan selkeää järjestelmää, jolla yritys voi osoittaa vastuullisuutensa, painottaa Jauhiainen.
On tärkeää huomata, että suurimmat metsäkatoriskit sijaitsevat EU:n ulkopuolella, erityisesti Väli- ja Etelä-Amerikassa. Kansainvälisten kauppasääntöjen mukaisesti samoja velvoitteita on kuitenkin noudatettava myös EU:n alueella.
Asetuksen piiriin kuuluvat raaka-aineet ovat soija, öljypalmu, kahvi, kaakao, kumi, naudanliha ja puu. Tuotteet on määritelty yksityiskohtaisemmin asetuksen liitteessä I. Jos tuotetta ei löydy liitteestä I, se ei kuulu asetuksen piiriin.
Metsäkatoasetuksen piiriin kuuluvat tuotteet eivät saa aiheuttaa metsäkatoa
Mikko Jauhiaisen mukaan asetuksen piiriin kuuluvat tuotteet eivät saa aiheuttaa metsäkatoa. Lisäksi tuotanto on oltava tuotantomaan lainsäädännön mukaista ja tuotteesta on tehtävä due diligence -vakuutus EU:n EUDR-järjestelmässä.
-Asetus tuo yritykselle velvoitteita, mutta myös konkreettisia keinoja vastuulliseen tuotantoon ja sen todistamiseen. Yrityksen roolin tunnistaminen – onko toimija vai kauppaa käyvä – on keskeinen lähtökohta, koska se määrittää, mitä velvoitteita yritykselle asetetaan, painottaa Jauhiainen.
Ensimmäinen askel yritykselle on siis selvittää oma asemansa asetuksen näkökulmasta. Käytännössä asetus koskee tuonti- ja vientiyrityksiä, jotka tuovat tai vievät asetuksen piiriin kuuluvia tuotteita EU:n alueelle tai sieltä pois. Lisäksi asetus voi koskea raaka-aineiden jatkojalostajia (esim. soijasta rehua valmistavat), kauppaa käyviä tukkuja, puun osto-organisaatioita sekä naudanlihan suoramyyntiä harjoittavia tiloja.
Asetus ei koske kuluttajia eikä esimerkiksi yrityksen omaan käyttöön hankittuja hyödykkeitä (esim. kahvi kahvihuoneessa) tai yrityksen käyttämiä pakkauksia, kuten kuormalavoja.
Yrityksen rooli vaikuttaa velvoitteisiin
Toimijalla on laajemmat vastuut kuin kauppaa käyvällä. Velvoitteet määräytyvät myös yrityksen koon mukaan ja suuryritys määritellään kirjanpitolain mukaan seuraavasti: Tase yli 25 miljoonaa euroa, liikevaihto yli 50 miljoonaa euroa ja henkilöstö yli 250. Jos kaksi näistä täyttyy, yritys on suuryritys. Mikro- ja pienyrityksillä velvoitteet ovat lievempiä.
Metsäkatoasetus koskettaa toimijaa, joka tuo tuotteita EU:n ulkopuolelta tai saattaa ne ensimmäistä kertaa markkinoille EU:ssa. Toimijan on tällöin varmistettava tuotantoketjun asianmukaisuus, hankittava due diligence -vakuutusnumero, rakennettava järjestelmä, jolla tuotteen metsäkatoarviointi dokumentoidaan sekä toteutettava riskinarviointi ja tarvittaessa riskin vähentämistoimenpiteet.
-Suomalaisessa puussa riittää usein yksinkertainen järjestelmä, mutta esimerkiksi Brasilian naudanlihan kohdalla vaaditaan jo huomattavasti enemmän dokumentaatiota, nostaa Jauhianen esiin käytännön esimerkin.
Metsäkatoasetuksen aikataulu ja lykkäysesitys
Asetus tuli voimaan kesällä 2023, mutta soveltamisen alkamista lykättiin vuodella. Aiemman tiedon perusteella soveltamisen tuli alkaa vuoden 2025 lopulla ja mikro- ja pienyrityksille 30.6.2026, mutta komissio on ehdottanut asetuksen soveltamisen lykkäämistä vielä yhdellä vuodella.
-Syynä ovat tekniset haasteet EUDR-järjestelmän rajapintojen luomisessa. Järjestelmä ei todennäköisesti pysty vastaanottamaan kaikkea tietoa, ja suurten erämäärien käsittely vaatii automatisoituja rajapintoja. Tekninen rajapinta on kriittinen erityisesti suurille toimijoille. Manuaalinen syöttö ei ole realistinen vaihtoehto, kun erämääriä on tuhansia, toteaa Jauhianen.
Lykkäysesitys vaatii vielä Euroopan parlamentin hyväksynnän. Mikäli se hyväksytään, asetuksen soveltaminen alkaisi vasta joulukuussa 2026.
Vaikka lykkäys on todennäköinen, yritysten kannattaa silti valmistautua. Ensimmäinen askel on selvittää, kuuluuko toiminta asetuksen piiriin. Jos kuuluu, kannattaa aloittaa DD-järjestelmän kehittäminen ja arvioida, miten nykyiset järjestelmät vastaavat vaatimuksiin.
-Nyt on oikea hetki aloittaa. Vaikka vaatimukset voivat tuntua raskailta, monelle yritykselle ne ovat täysin toteutettavissa – kunhan valmistautuminen alkaa ajoissa, muistuttaa Jauhianen.
Matalan riskin maista tulevien toimitusketjujen varmentaminen voi olla yksinkertaista. Keskimääräisen riskin maista, kuten Brasiliasta, tulevien tuotteiden osalta vaaditaan usein sertifikaatteja ja dokumentaatiota metsäkadon torjumiseksi.
Lopuksi Mikko Jauhiainen haluaa muistuttaa, että yrityksillä on todennäköisesti noin vuosi lisäaikaa järjestelmän kehittämiseen.
-Vaikka se voi tuntua haastavalta, yksinkertaisissa tapauksissa se voi olla helposti toteutettavissa. Liitteen I tuotelista päivittyy jatkuvasti, joten sen seuraaminen on tärkeää. Jos yrityksellä ei ole resursseja järjestelmän kehittämiseen, Envitecpolis tarjoaa tukea ja seuraa tilannetta aktiivisesti, päättää asiantuntija Mikko Jauhiainen.







