Vastuullisuusraportti – kun dokumentti muuttuu arjen voimavaraksi

Envitecpoliksen johtava asiantuntija Senja Arffman on elintarviketeollisuuden vastuullisuustyön vahva asiantuntija ja arjen kehittäjä.

Vastuullisuus ei ole enää erillinen osa yrityksen toimintaa, vaan se on osa strategista ydintä ja päivittäistä tekemistä. Ja mitä tulee vastuullisuusraporttiin, se ei ole pelkkä dokumentti, vaan käytännön työkalu, joka tukee arjen tekemistä, päätöksentekoa ja koko yrityksen suuntaa.

Envitecpoliksen johtava asiantuntija Senja Arffman on elintarviketeollisuuden vastuullisuustyön vahva asiantuntija ja arjen kehittäjä. Hän on ollut auttamassa elintarvikeyrityksiä kehittymään vastuullisuustyössään jo yli kymmenen vuoden ajan. Senjan viesti yrityksille on selkeä:

-Yritysten ei tule ajatella, että raportti tehdään siksi, että pitää. Raportti tehdään siksi, että se kertoo yrityksen tarinan. Se kertoo, mitä yrityksessä oikeasti tehdään ja mihin suuntaan halutaan mennä, avaa Senja asiaa yritysten arjesta käsin ponnistaen.

Raportti rakentuu kuin talo

Raporttia voidaan kuvata talolla, eli tarvitaan vahva perustus ja kivijalka, seinät, katto ja muut elementit.

-Kaikki lähtee strategiasta eli kivijalasta – siitä, miksi me olemme olemassa ja mitä me haluamme tehdä. Sen päälle rakennetaan liiketoimintasuunnitelma, vastuullisuuspolitiikat, sidosryhmä- ja olennaisuusanalyysit. Sitten asetetaan tavoitteet, mittarit ja lopuksi seurataan, miten me edistymme. Kun tämä kokonaisuus on kasassa, moni huokaisee: "Huh, nyt se on valmis." Mutta ei – nyt se vasta alkaa, kertoo Senja raportin rakentumisesta.

Neljä askelta, joilla raportti muuttuu arjen voimavaraksi

Senja on luonut neljän askeleen mallin, jonka kautta raportti on muutettavissa arjen voimavaraksi.

-Ensimmäinen on "puhu". Vastuullisuustavoitteet pitää sanoa ääneen. Ne pitää sisällyttää arjen keskusteluihin – tiimipalavereihin, kahvipöytään, päätöksiin. Kun asia toistetaan tarpeeksi usein, se alkaa juurtua. Ja silloin se ei ole enää sinun tavoite – se on meidän yhteinen tavoite, toteaa Senja.

Toinen askel on seuranta tai seuraaminen; Jos ei tiedä missä mennään, ei voi tietää mihin mennä. Mittarit pitää olla arjessa mukana, ei vain vuosiraportissa. Ja kun tulos muuttuu – kysy miksi. Kysy niiltä, jotka tekevät työtä. Kysy niin kauan, että juurisyyt löytyvät.

-Kolmas askel on osallistaminen. Vastuullisuus ei ole johdon asia, eikä pelkästään vastuullisuusjohtajan asia. Se kuuluu kaikille. Kun tavoitteet viedään työntekijöiden arkeen, ne muuttuvat konkreettisiksi. Ja kun ihminen ymmärtää, että hänen tekemisellään on merkitystä – silloin syntyy halu vaikuttaa, painottaa Senja.

Neljäs askel on raportin hyödyntäminen. Raportti ei ole valmis, se elää. Se päivittyy, kehittyy ja ohjaa. Se ei ole laatikossa, vaan mukana arjessa. Ja kun vuosi on kulunut, ei tarvitse aloittaa alusta – ollaan jo puolivälissä, koska raportti on ollut mukana koko matkan.

Palkitseminen ja rohkeus – vastuullisuuden sydän

Lopuksi Senja haluaa muistuttaa vastuullisuuden sydämestä:

-Vastuullisuusteot ansaitsevat tulla huomatuiksi. Palkitseminen ei vaadi suuria tekoja. Riittää, että nostetaan onnistumiset esiin. Tehdään näkyväksi, että täällä on tehty hyvää.

Ja muistetaan, että vastuullisuus kuuluu myös johdolle – mittarit pitää näkyä siellä missä seurataan muutakin liiketoimintaa. Ja sitten se tärkein: ole rohkea. Kokeile, ehdota, erehdy. Vastuullisuus vaatii uskallusta – joskus se tarkoittaa lentämisen rajoittamista, joskus uuden idean testaamista. Mutta aina se tarkoittaa liikettä eteenpäin, päättää Senja.