13.11.2019
Tällä hetkellä ruoan hiilipäästöt herättävät voimakkaita tunteita, keskustelu on kiivasta ja perustelut tiukkoja. Tässä keskustelussa on kuitenkin jäänyt vähäiselle huomiolle kaikkein tärkein seikka. Se, miksi me syömme. Syömisen perimmäinen tarkoitushan on, että saamme kaikki tarvitsemamme ravintoaineet. Sen vuoksi ruokaa ja syömistä ei pitäisikään tarkastella ilman tämän huomioimista.
Yksittäistä ruoka-ainetta ei voi poistaa ruokavaliosta ilman, että sen tilalle tulee jotain muuta. Tämän voi tehdä tietoisesti suunnitellen, siten, että tilalle tulevista ruoka-aineista saadaan pois jäävät ravintoaineet. Tai tiedostamatta – energiansaantimmehan säilyy suhteellisen vakiona. Tällöin tilanne voi keikahtaa pieleen. Hiilipäästöjen kannalta, jos esimerkiksi pois jätetty maito korvaantuu suuremmalla määrällä lihakastiketta, tai ravitsemuksen kannalta, jos syntyneen energiavajeen täyttävät herkut.
Hiilikeskustelussa huomiota myös ruoka-aineiden hiilipäästöihin ravintoaineiden saantiin verrattuna
Hiilikeskustelussa olisi syytä kääntää tarkastelua siihen, millaisia eri ruoka-aineiden hiilipäästöt ovat vertailtaessa niiden ravintoainesisältöä. Tähän pureuduimme uudessa Arla Oy:lle tekemässämme selvityksessä. Siinä ruoka-aineiden vitamiini ja kivennäisainepitoisuuksia verrattiin suomalaisten ravitsemussuositusten ravintoainetiheyssuositukseen. Ruoka-aineita tarkasteltiin sekä 1 000 kcal:ia että 100 grammaa kohden. Näin toimittiin sen vuoksi, että ruoka-aineet, joiden energiapitoisuus on matala, hyötyivät selkeästi 1 000 kcal:ia kohden olleesta tarkastelusta (eli kolmeen kiloon porkkanoita ”mahtuu” helpommin myös paljon vitamiineja ja kivennäisaineita kuin 300 grammaan juustoa).
Kuva 1. Ero 1 000 kcal ja 100 g tarkastelun välillä.
Mistä ruoka-aineista saamme vitamiinit ja kivennäisaineet pienimmällä hiilikuormalla? Tätä tarkasteltiin selvityksessä laskemalla ensin jokaiselle ruoka-aineelle ravintoainetiheyspisteet. Ne saatiin 1000 kcal kohden huomioimalla ne vitamiinit ja kivennäisaineet, joiden saanti ylitti ravintoainetiheyssuosituksen ja 100 grammaa kohden ne, jotka ylittivät 15 % ravintoainetiheyssuosituksesta. Näiden ravintoaineiden osalta laskettiin, kuinka monta prosenttia yli suosituksen saanti on. Ravintoainetiheyspisteet saatiin laskemalla nämä prosenttimäärät yhteen jokaisen ruoka-aineen osalta. Lopulliset vertailuluvut saatiin jakamalla ruoka-aineen hiilipäästöt ravintoainetiheyspisteillä. Tarkastelun lähtökohtana ovat suomalaiset ravintoainetiheyssuositukset. Niissä on asetettu suositukset vitamiineille ja kivennäisaineille ja sen vuoksi mukana eivät ole energiaravintoaineet eli proteiini, rasva ja hiilihydraatti.
Kuva 2. CO2-ravintoainetiheysindeksin laskeminen.
Lopputulos oli mielenkiintoinen. Kun tarkastelukulma muuttui ruoka-aineen hiilipäästöistä hiilipäästöihin vitamiinien ja kivennäisaineiden saantiin verrattuna, kokonaisuus näytti hieman toiselta kuin hiilikeskustelussa yleensä. 1 000 kcal kohden tarkasteltaessa esiin nousivat odotetusti kasvikset ja hedelmät, mutta pienimmät hiilipäästöt olivatkin kananmunalla, kalalla ja soijalla. Kasvisten ja hedelmien kanssa samalla tasolla olivat maito, soijajuoma ja ruisleipä.
Kuva 3. Kuinka paljon hiilipäästöjä syntyy vitamiinien ja kivennäisaineiden saantiin verrattuna? Tarkasteltuna 1000 kcal kohti.
Kun katsantokanta käännettiin 100 gramman annokseen, kasvisten ylivoima heikkeni. Esille nousivat perinteiset suomalaiset ruoka-aineet; peruna, maito, ruisleipä, kananmuna ja kala sekä uudempi tuttavuus soija. Huomioitavaa on, että myös liha, etenkin broileri ja sianliha pärjäävät tässä tarkastelussa hyvin. Heikoimmin tässä tarkastelussa pärjää riisi, jonka vitamiini- ja kivennäisainesisältö on vähäinen ja viljelystä johtuvat hiilipäästöt muihin viljoihin nähden suuret.
Kuva 4. Kuinka paljon hiilipäästöjä syntyy vitamiinien ja kivennäisaineiden saantiin verrattuna? Tarkasteltuna 100 g kohti.
Täysipainoinen ruokavalio syntyy eri ruoka-aineiden kokonaisuudesta
Kun tarkastellaan ruoka-aineiden hiilipäästöjä ja vitamiinien ja kivennäisaineiden määrää, on syytä huomioida määrän lisäksi myös monipuolisuus eli se, että eri ruoka-aineista saamme eri ravintoaineita. Tästä selkein esimerkki tässä tarkastelussa on porkkana, jonka hurjan karotenoidipitoisuuden (A-vitamiinin esiaste) vuoksi sen hiilipäästöt vitamiinien ja kivennäisaineiden saantiin verrattuna näyttävät erinomaisilta, mutta muiden kuin karotenoidien saanti on vähäisempää. Sen sijaan maidosta, kananmunasta, ruisleivästä, soijasta ja lihasta saadaan paljon ja monipuolisesti erilaisia ravintoaineita, jolloin niiden hiilipäästöt ovat pienet sekä vitamiinien ja kivennäisaineiden määrään että monipuolisuuteen verrattuna.
Kuva 5. 100 g – Ravintoainetiheys ja CO2-ravintoainetiheysindeksi.
Toki tarkastelua voidaan tehdä myös yksittäisen vitamiinin tai kivennäisaineen kautta. Mistä ruoka-aineista saamme tietyn ravintoaineen pienimmällä hiilikuormalla? Samalla huomioiden, minkälaista ruoan käyttömäärää se vaatii. Esimerkiksi kaalista kyllä saamme päivittäisen kalsiumin tarpeemme pienemmillä hiilipäästöillä kuin maidosta, mutta kolmen ja puolen maitolasin sijasta meidän tulisi syödä päivittäin puolitoista keräkaalia.
Yksi ruoka-aine ei tee ruokavaliosta hyvää tai huonoa – kokonaisuus ratkaisee
Yhtälö on siis monimutkainen eikä siinä voi oikoa. On huomioitava mitä ravintoaineita tarvitsemme, mistä ruoka-aineista niitä saadaan ja kuinka paljon, mitkä ovat kyseisten ruoka-aineiden hiilipäästöt ja millaisen kokonaisuuden niistä rakennamme. Hiilipäästöjä syntyy väistämättä ruoan tuotannossa. Sillä on merkitystä mitä syömme. On kuitenkin tärkeää pysähtyä katsomaan kokonaisuutta. Hiilipäästöjen vähentymisen ei pidä tapahtua terveytemme kustannuksella. Ensimmäinen asia molempien, sekä terveyden että hiilipäästöjen osalta on syömisen muuttaminen suomalaisten ruokavaliosuositusten mukaisiksi. Enemmän kasviksia, hedelmiä ja marjoja, enemmän viljatuotteita ja kalaa, vähemmän lihaa ja hieman enemmän maitoa, mutta vähemmän juustoa. Jo tällä muutoksella syömisen hiilipäästöt pienenevät tekemämme selvityksen mukaan merkittävästi.
Siksipä onkin tärkeä muistaa, että kuten ei terveydenkään osalta – myöskään hiilipäästöjen osalta ruokavaliossa ei pidä takertua yksittäiseen ruoka-aineeseen. Se ei tee ruokavaliosta hyvää tai huonoa, vaan kokonaisuus ratkaisee. Ruokavalion voi rakentaa monella eri tavalla. Jokainen meistä voi kohdallaan miettiä, mistä on valmis luopumaan ja minkä haluaa ehdottomasti säilyttää. Jos haluaa pitää kiinni ruoka-aineesta, joka kuormittaa ympäristöä enemmän, entä jos sen käyttömäärää tai käyttötiheyttä pienentää? Entä jos toisessa kohdassa etsii vähiten kuormittavat vaihtoehdot?
Ja on myös hyvä muistaa, että syöminen on vain yksi osa mahdollisuuksistamme vaikuttaa omaan hiilijalanjälkeemme. Syömisen osuus kokonaishiilipäästöistämme on noin 20 %, lopun muodostavat asuminen, liikenne ja matkailu sekä kulutus. Jokainen meistä rakentaa oman kokonaisuutensa.
Senja Arffman
TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Asiantuntija, hiililaskenta, Envitecpolis Oy
Kirjoittaja on Envitecpolis Oy:n hiililaskennan asiantuntija. Hän on koulutukseltaan Terveystieteiden maisteri, laillistettu ravitsemusterapeutti, ja aikaisemmassa työelämässään tehnyt monipuolisesti työtä myös ruokavalio-ohjauksen parissa. Työntoteuttamiseen on osallistunut EnvitecTiimin lisäksi Itä-Suomen yliopistosta juuri Terveystieteiden maisteriksi valmistuva Hany Ahmed. Tutkinnon suuntaavina opintoina hän on suorittanut sekä ravitsemusterapia- että elintarvikeopintokokonaisuudet.